Ammattikuljettajien työhyvinvointikoulutukset osana kuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutusta
Julkaistu 04.05.2018Työhyvinvointikoulutuksen tavoitteena on tarjota kuorma- ja linja-autonkuljettajille valmiuksia oman työhyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Koulutuksessa käydään läpi vireyden ja unen huoltoa ja niiden merkitystä kuljettajan työkyvylle ja työturvallisuudelle. Keskeisiin teemoihin kuuluvat myös työhyvinvointia edistävä ruokailu ja liikunta.
Alertumin yhteistyökumppanina työhyvinvointikoulutuksessa toimii Unikulma, jonka uniasiantuntija tulee antamaan vinkkejä parempaan uneen, lepoon ja palautumiseen. Koulutuksessa huomioidaan nimenomaan kuljettajien näkökulma, koska heidän ammatissaan uniergonomia on toisinaan haastavaa epäsäännöllisten työaikojen vuoksi. Kuljettajan vireystason heikentyminen on myös yksi keskeisimpiä syitä vaaratilanteiden syntymiseen liikenteessä.
Tahtotilamme on luoda ja tarjota uusia palveluja, jotka auttavat ammattikuljettajia
Asiakkaidemme kanssa käytyjen keskustelujen perusteella olemme havainneet, että työnantajat haluavat panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin koko ajan enemmän, joten työhyvinvointikoulutuksen lanseeraamiselle yhdessä Unikulman kanssa on selkeä tarve, kertoo Lari Linden, Alertumin kehitysjohtaja, koulutuksen taustoista.
Pilottivaiheessa työhyvinvointikoulutus järjestetään kolmena päivänä eri paikkakunnalla: Espoossa 8.5., Tampereella 15.5., ja Turussa 23.5.
Työhyvinvointikoulutus on kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutusta täydentävä koulutus
Kuljettajien ammattipätevyyskoulutusten taustalla on ajatus, että kuljetusalan ammattilaisille annettaisiin säännöllisesti ammattiosaamista tukevaa ja turvallisuutta parantavaa koulutusta.
Ammattipätevyyskorttiin suositellaan haettavan jatkoa aikaisintaan kuusi kuukautta ennen pätevyyden vanhentumista, mutta koulutuksia voi alkaa suorittaa aikaisemminkin. Tällöin ammattipätevyyskortti saa jatkoa viisi vuotta viimeisestä voimassaolopäivästä.
Jokainen voi tarkistaa omat tietonsa ja suoritetut koulutuksensa Liikenteen turvallisuusviraston Trafin sivuilta, kirjautumalla järjestelmään omilla pankkitunnuksilla.
Alertumin asiakaspalvelu auttaa ammattipätevyyteen liittyvissä kysymyksissä ja valtakunnallisesti laajan koulutustarjonnan avulla kursseille pääsee nopeallakin aikataululla.
Teksti: Annemaria Ojanperä
Saattaisit myös olla kiinnostunut:
- Miten saada jatkoa ammattipätevyyskorttiin?12.03.2024
- Terve työkulttuuri vetää puoleensa parhaat työntekijät – työsuojelukoulutuksen rooli on tärkeämpi, kuin luulit22.02.2022
- Kuljettajien ammattipätevyyksien uusimiseen jatkoaikaa koronaepidemian takia17.08.2021
- Työmatkalla Euroopassa, ammattipätevästi19.07.2021
- Ammattipätevyysmerkinnän viranomaiskuluihin muutoksia 18.1.2021 alkaen15.01.2021