Millaiset koulutukset kesätyöntekijä tai kausityöntekijä tarvitsee?

Kesän kynnyksellä kohtaamme usein tiedusteluja niin kesätyöntekijöiltä ja kuin työnantajilta koskien kesätyöntekijöiden pätevyyksiä. Pääsääntöisesti työtehtäviin liittyvät pätevyysvaatimukset koskevat vakituisten työntekijöiden lisäksi myös kesätyöntekijöitä.

Työnantajan velvollisuutena on perehdyttää työntekijä työtehtävän lisäksi myös työturvallisuuteen. Perehdytyksen aikana työntekijä oppii tuntemaan työsuhteeseensa liittyvät asiat, työpaikan ja työkohteen toimintatavat, työkohteessa käytössä olevien työvälineiden ja -koneiden erityispiirteet sekä hänen omaan työhönsä kohdistuvat odotukset. Moneen työhön tarvitaan myös erityinen pätevyys. Esimerkiksi väliaikaisessa tulityöpisteessä työskentelevällä tulityöntekijällä tulee olla riittävä pätevyys tehtävään, joka osoitetaan SPEK:n myöntämällä voimassa olevalla tulityökortilla.

Turvallisuusosaaminen antaa kesätyönhakijalle pisteitä

Turvallisuuskoulutusten suorittaminen ennakkoon antaa kesätyön hakijalle pisteet oma-aloitteellisuudesta ja toisaalta myöskin mahdollistaa sen, että koko kesä jää työssäoppimiseen ja turvalliseen työntekoon. Kannattaakin siis hoitaa turvallisuuskoulutukset ennakkoon ja perehtyä yleisesti työturvallisuuteen liittyviin tekijöihin.

Lue myös: Turvallisesti kesätöissä – mitä kortteja tarvitsen?

Pätevyysvaatimukset vaihtelevat työnantajan ja työtehtävän mukaan

Suosittelemme kesätyöntekijöille vähintään työturvallisuuskorttia ja kahdeksan tunnin ensiapukoulutusta, työnantajasta ja työtehtävästä riippuen. Työturvallisuuskorttikoulutus antaa hyvät valmiudet yhteisellä työpaikalla toimimiseen ja yleisten työturvallisuusasioiden huomioimiseen. Ensiapukoulutus kannattaa suorittaa, sillä vähintään yhden työmaalla työskentelevän on oltava ensiaputaitoinen. Kahdeksan tunnin ensiapukoulutus antaa hyvät perusteet hätäensiavun antamiseen sekä auttamistoimintaan onnettomuudessa tai sairauskohtauksessa.

Työturvallisuuskorttikoulutuksen jälkeen toiseksi yleisin koulutus kesätyöntekijöille rakennus- ja teollisuusalalla on ollut tulityökortti.  Tulityökorttia tarvitset, mikäli teet tulitöitä muualla kuin vakituisessa tulityöpisteessä.

Myös tieturva 1 –kortti kannattaa hommata, jos työssä ollaan tiealueella tai festivaaleilla, jossa työtehtäviin kuuluu liikenteenohjaaminen yleisellä tiellä. Tieturva 1 –korttikoulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet tiellä tehtävien töiden riskien tuntemiseen ja niihin varautumiseen. Työturvallisuuslainsäädännössä tie- ja katualueella tehtävä työ luokitellaan vaaralliseksi työksi. Vuoden 2020 alusta alkaen tieturva 1–kortin on voinut suorittaa itsenäisenä verkkokoulutuksena osoitteessa e-tieturva.fi. Tieturva 1 –kortin suorittaminen on nykyisin ilmaista.

Pätevyysvaatimuksien selvittämiseen on tarjolla apua

Jokaisessa työtehtävässä on erilaiset vaatimukset, jotka voivat vaihdella myös työnantajien välillä. Mikäli pätevyysvaatimuksista on vaikea saada selkoa, voit kääntyä Alertumin asiantuntevien asiakaspalvelijoiden puoleen sähköpostitse koulutus@alertum.fi tai soittamalla numeroon 010 320 5772. Työturvallisuus on koko työyhteisön asia, joten muistetaan kuinka pidetään työpaikat turvallisina myös kesätyöntekijöille.