Kuka on vastuussa työturvallisuudesta?
Julkaistu 16.06.2021Työsuojelu on kaikkien toimijoiden velvollisuus, mutta vastuut eri tahojen osalta ovat erilaisia, riippuen siitä, missä asemassa kyseinen henkilö toimii. Ensisijainen vastuu työturvallisuuslain mukaan on työnantajalla.
Työnantajalla on työturvallisuuslain mukaan huolehtimis- ja valvontavastuu. Työnantajan on jo ennen töiden aloittamista suoritettava työkohteessa vaarojen tunnistus, riskien arviointi sekä kuormitustekijöiden kartoitus. Työnantaja on myös velvollinen valvomaan työympäristön turvallisuutta, työyhteisön tilaa sekä työtapojen turvallisuutta.
Työnantajan on kaikin mahdollisin keinoin estettävä vaarojen ja haittojen syntyminen. Mikäli työn tiimellyksessä kuitenkin vaaroja ja haittoja esiintyy, on ne poistettava, mikäli se on mahdollista. Jos se ei ole mahdollista, korvataan ne vähemmän vaarallisilla ja vähemmän haitallisilla työtavoilla. Lue lisää Finlexin sivuilta.
Työnantajan on huomioitava erilaiset riskit työn suunnittelussa
Työnantajan on jo suunnitteluvaiheessa otettava huomioon myös työntekijöiden fyysiset ja henkiset ominaisuudet, esimerkiksi terveydentila, ruumiinrakenne, paineensietokyky sekä ikääntymisen mukanaan tuomat fysiologiset muutokset.
Työnantaja on myös velvollinen hankkimaan omalla kustannuksellaan kaikki työn tekemisessä tarvittavat henkilökohtaiset suojaimet, oli sitten kyse turvakengistä tai vaikka vahvuuksilla varustetuista suojalaseista.
Suunnittelussa on otettava huomioon myös hankittavien koneiden ja laitteiden käyttötarkoitus. Ne on valittava sen mukaan, että ne on siihen kyseiseen työhön tarkoitettuja ja turvallisia käyttää.
Työnantaja voi jakaa vastuuta esimiesportaille
Yhteisillä työpaikoilla ensisijainen vastuu työturvallisuudesta on tilaajalla tai sillä työnantajalla, kenellä on pääasiallinen määräysvalta. Pienissä yrityksissä työnantaja itse on vastuussa työturvallisuudesta ja sen valvonnasta. Isommissa yrityksissä työnantaja jakaa useimmiten vastuita esimiesportaalle harkintansa mukaan. Näitä portaita ovat:
Ylin johto, johon kuuluu toimitusjohtaja sekä hänen alaisuudessaan olevia muita johtajia. Ylimmässä johdossa tehdään kaikki suuret linjaukset, joihin kuuluu myös työturvallisuuspolitiikka. Siinä määritellään, millainen turvallisuuden taso yrityksessä halutaan olevan ja paljonko siihen on resursseja käytössä, niin rahallisia kuin myös henkilöresursseja. Myös valvonta kuuluu ylimmän johdon toimenkuvaan.
Keskijohdolla tarkoitetaan osastopäälliköitä sekä muita vastaavissa asemissa olevia henkilöitä. Heidän tehtäviin kuuluu myös valvoa työturvallisuutta, laatia turvallisuusohjeita ja määräyksiä, huolehtia koneiden ja laitteiden hankinnasta sekä valvoa niiden turvallisesta käytöstä. Keskijohto myös määrittelee, montako työnjohtajaa tarvitaan ja mitkä heidän roolinsa kentällä on. Myös perehdytyksen suunnittelu ja toteutus kuuluu keskijohdon toimenkuvaan. He myös miettivät, millaista työturvallisuustietoutta jaetaan ja millä tavoin.
Työnjohto on yksittäistä työntekijää lähinnä oleva työnantajan edustaja. Työnjohto valvoo työoloja, laitteiden ja henkilöiden toimintaa, yleistä järjestystä sekä korjaa havaittuja vaarakohtia, opastaa ja ohjaa yksittäisiä työntekijöitä turvallisiin työskentelytapoihin sekä valvoo suojainten käyttöä.
Lue lisää eri asemien vastuista työturvallisuudessa.
Työntekijä on myös vastuussa työturvallisuudesta
Työntekijöillä on myös omat vastuualueensa, vaikka ensisijainen vastuu työturvallisuudesta onkin työnantajalla. Työntekijän tulee suorittaa oma työnsä aina niin, ettei vaaranna omaa tai muiden työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä, noudatettava siisteyttä ja järjestystä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta, noudatettava työnantajan toimivaltansa mukaisesti antamia ohjeita ja määräyksiä.
Työntekijän on käytettävä hänelle hankittuja suojavälineitä ja asianmukaista työvaatetusta. Työntekijä ei saa poistaa tai kytkeä päältä varoitusmerkintöjä ja suojalaitteita ilman erityistä syytä. Tällaisia syitä on esim. huolto- ja korjaustoimenpiteet. Huolto- ja korjaustoimenpiteiden yhteydessäkään suojalaitteita ei saa omin päin poistaa, vaan siihen tarvitaan esimiehen lupa. Työntekijän tulee myös poistaa havaitsemansa vaaratekijät mahdollisuuksiensa mukaan. Kaikista havaituista epäkohdista ja vaaratekijöistä tulee ilmoittaa välittömästi työnantajalle.
Työturvallisuus kuuluu kaikille
Työturvallisuus työpaikoilla on siis todella monen eri tahon tehtävä. Työturvallisuus kuuluu kaikille ja kukaan ei voi suojella itseään paremmin kuin henkilö itse. Meillä kaikilla on oikeus päästä töistä kotiin vähintään yhtä terveenä kuin olimme töihin mennessä.
Pidetään siis itse kukin turvallisuus mielessä ja toimitaan niin, ettei haavereita satu. Kaikki vahingot ovat turhia, ei niitä kukaan odota ja toivo, että sattuisipa minulle tänään tapaturma.
Varmista, että organisaationne työsuojelu on kaikilta osin kunnossa. Alertumin ja Ahertavan yhteistyössä toteuttamat työsuojelukoulutukset antavat tarvittavat tietotaidot kaikille työsuojelun vastuuhenkilöille. Tutustu Työturvallisuuskorttikoulutuksen lähikoulutukseen.
Alertumilla saatavilla myös Työturvallisuuskorttikoulutus netissä webinaarina!
Tämän blogitekstin on kirjoittanut Alertumin turvallisuuskouluttaja Ari Tiensuu.
Saattaisit myös olla kiinnostunut:
- Putoamistapaturmista saatavissa tilastotietoa02.05.2023
- Työturvallisuuskortti®koulutus uudistuu – mikä muuttuu?21.02.2023
- Työpaikkoja vaihdetaan, jos työturvallisuudessa luistetaan27.09.2022
- Työturvallisuuskoulutuksen suorittaminen onnistuu nyt missä ja milloin vain – tutustu uuteen verkkokoulutukseemme!10.05.2022
- Työturvallisuuskortti kulkee nykyisin mukana mobiilissa 09.02.2022