Osaava maallikkoauttaja voi pelastaa ihmishengen
Julkaistu 08.10.2018Kuvittele itsesi sinulle tuttuun paikkaan: kotiin, lähikauppaan tai esimerkiksi työpaikallesi. Sen jälkeen kuvittele, että joku lyyhistyy eteesi. Kuinka kauan sinulla menee aikaa reagoida tilanteeseen? Tiedätkö mitä tehdä?
Tässä kuvitteellisessa esimerkissä eteesi lyyhistynyt ihminen on saanut äkillisen sydänpysähdyksen. Hänen aivonsa alkavat välittömästi kärsiä hapenpuutteesta, joka johtaa pysyviin aivovaurioihin. Tuosta lyyhistymisestä alkaa ajanjuoksu, jossa jokainen minuutti huonontaa potilaan selviytymismahdollisuuksia noin kymmenellä prosentilla. Ilman ulkopuolista apua tilanne johtaa ihmisen menehtymiseen.
Osaava ja auttamiseen kykenevä maallikko on ratkaisevassa asemassa, sillä ammattiavun saapumisessa kuluu arvokasta aikaa. Maallikkoauttaja voi omalla toiminnallaan parantaa autettavan henkilön selviytymisennustetta huimasti. Hälyttämällä nopeasti apua, aloittamalla peruselvytys ja käyttämällä sydäniskuria voidaan jopa kolminkertaistaa autettavan selviytymismahdollisuudet.
Defibrillaattori on laite, jonka avulla pyritään pysäyttämään ihmisen elottomuuden mahdollisesti aiheuttanut rytmihäiriö. Auttajan kytkiessä sydäniskurin liimaelektrodit autettavan rintakehälle, laite tunnistaa mahdollisen henkeä uhkaavan rytmihäiriön, ja tarvittaessa suosittaa antamaan autettavalle henkilölle sähköiskun rytmihäiriön pysäyttämiseksi.
Sydäniskuria tai sen käyttöä ei pidä pelätä. Sydäniskuria tulee käyttää elvytystilanteessa aina, kun se on saatavilla. Defibrillaattorin koulutus antaa sinulle varmuutta, oikeanlaisia tekniikoita sekä uskallusta päätöksentekoon hätätilanteissa, sekä opit miten defibrillaattori toimii.
Alertum järjestää kaikille avoimen ja veloituksettoman sydäniskurin käyttöopastuksen tiistaina 16.10.2018, jolloin vietetään kansainvälistä elvytyspäivää (Restart a Heart Day). Lue lisää tapahtumastamme täältä. Tervetuloa!
Tämän blogikirjoituksen on kirjoittanut koulutuspäällikkö Juho Impivaara.
Saattaisit myös olla kiinnostunut:
- Defi, Deffa ja sydäniskuri – tunnetko hengenpelastavat lyhenteet? Lue tärkeä tietoisku!01.08.2022
- Alertumin 10 Turvallisuustekoa -kampanja huipentui sydäniskurin lahjoitukseen22.01.2020
- Sydäniskurilla pelastetaan ihmishenkiä06.08.2019
- Sydäniskuri voi pelastaa henkiä – Heartsine Samaritan -sydäniskurit Alertumin valikoimaan20.09.2017